stressipallo

musta on varmasti tullu vanha. niveliä särkee, selkään sattuu & luita ja ytimiä kolottaa syksyn viilennyttyä. tai sit oon vaan vielä niin nuori ja tyhmä etten osaa pukeutua sään mukaisesti ;-)

mutta eiks elämän tarkotuksen pohtiminenki oo jonkunlainen vanhenemisen esiaste ? mä oon kovasti sitä viimeaikoina löytää ja keksiä, mutta tähän mennessä oon saanu vastaukseks vaan päänsärkyä ja turhautumista. ois niin mahtavaa vaan oivaltaa että hei, kaikkeen on oikeesti joku järkevä syy taikka tarkoitus. en mä vaan oo oikeen vielä keksiny sitä tarkotusta monellekkaan asialle. ehkä mun on määrä elää epätietoisuudessa hamaan loppuun asti. tyhmää. uteliaana ihmisenä mikään ei oo niin rasittava tunne ku epätietosuus. voi oisimpa syntynymälahjaks saanu vähän kevyemmän pääkopan. asiat kun ei tuppaa ajattelemalla tai suunnittelemallakaan oikeen selvitä mihinkään suuntaan.. ja silti meikäpoika aina vaan miettii ja stressaa ja suunnittelee. ja aina kusee suunnitelmat vähintäänkin siihen kuuluisaan omaan nilkkaan..

mä haluisin osata laittaa kaikki elämän palaset oikeeseen järjestykseen, mutta se tuntuu vaan niin pirun vaikeelta. lähestulkoon aina on huono omatunto jonkun asian/ihmissuhteen tms. laiminlyömisestä. mä en vaan osaa lopettaa, vaikka kyllä tiedänkin ettei ne murheenaiheet koskaan lopu jos oikein tarkotuksella murehtimista ettii. jos vaan millään osaisin ni ottaisin neuvosta vaarin ja noudattaisin sitä neuvoa minkä oon kuullu viime kuukausina useemmin ku jaksan laskea:

"älä stressaa aina ja koko aikaa"

toivottavasti teillä on ollu vähä-stressinen syksy, ja huoletonta ensiviikkoa kaikille !